Jos tämä tulee jollekin yllätyksenä, yllätyn: minä rakastan hajuvesiä. Siis en vain pidä niistä jotenkin etäisesti, vaan rakastan. Rakastan rakastan rakastan.
Näin ollen, miksen syytäisi ajatuksiani niistä(kin) eetteriin. Koska ne nyt ovat iso osa ihmisen elämää, halusi tai ei. Tuoksuja ja hajuja on kaikkialla, sielläkin, missä niitä ei ajattele olevan. Olen vähän tällainen koira, nuuhkin ympäristöäni innokkaasti ja liitän kaiken tuoksuihin. Muistan vieläkin, miltä tätini kylpyvaahto tuoksui, kun olin kolmevuotias. Persikalta. Rakastan Helsingin aamuja, kun Meiran kahvipaahtimon tuoksu leijailee kaikkialla. Saatan pysäyttää ventovieraan kadulla, jos tällä on hyvää hajuvettä. Kyllä, se olen minä, jonka nenä on hyväntuoksuisten miesten selissä. Ei, en ymmärrä tuoksutonta saippuaa. Kyllä, se olen minä, joka loikkii hullunkiilto silmissään hajuvesiosastolla. Olen Fraganticassa, tietty.
Olen toki nirso ja tarkka. Jos jokin (tai joku) haisee pahalle, kaikki on pilalla. Pahin pelkoni on haista pahalle. Näen siitä jopa painajaisia.
Jos olisi rahaa, ostaisin sikana hajuvesiä, joista nyt lähinnä haaveilen. Syön kuitenkin mieluummin kuin ostan kuukausittain uuden hajuveden. Että joku järki on päässä, ainakin toistaiseksi.
Tuoksuvin terveisin, Haisuli-Kissa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva kun kävit!