perjantai 18. joulukuuta 2015

Euphoria

Tiedättekö ne tuoksut, joihin ihastuu välittömästi, mutta jostain syystä ne jäävät hankkimatta? Maailma on pullollaan ihania tuoksuja, eikä niitä kaikkia voi vain omistaa, mutta siltikin, jotkut niistä jäävät kummittelemaan. Minulle yksi näistä tuoksuista on Calvin Kleinin Euphoria. Se ilmestyi markkinoille vuonna 2005, ja muistan jo silloin ihastuneeni siihen päätä pahkaa. Siis 10 vuotta sitten. Muistan, kuinka nuuhkin rannettani mielipuolisesti Stockkan parfyymiosastolla. Olin jo kiikuttamassa Euphoriaa kassalle, kun äitini sanoi, että tuoksu ei todellakaan sovi 15-vuotiaalle. Eikä hän muutenkaan tykännyt siitä. Tästä lannistuneena vein tuoksun takaisin hyllyyn. Mutta en koskaan unohtanut sitä, ja aina tasaisin väliajoin kävin kokeilemassa Euphoriaa, ja aina vaan se tuoksui ihastuttavalta.


Tänä syksynä Euphoria alkoi kummitella minua. Erään hyvän tarjouksen myötä päätin tilata sen itselleni, ja nyt se on minun! Euphoria kuuluu ranteeseeni, se tuntuu oikealta. Tuoksu on vahva ja syvä, kypsä ja makea, mutta kuitenkin mausteinen ja puinen. Alkutuoksussa on granaattiomenaa, persimonia ja vihreitä nuotteja. Sydäntuoksussa on mustaa orkideaa, champacakukkaa ja lootusta. Pohjatuoksun muodostavat musta orvokki, ambrette, myski, mahonki ja kermaiset nuotit. Granaattiomenasta tuoksuun tulee viinimäinen sävy, ja yhdistettynä pohjanuotteihin tuoksu on jopa hieman glöginen. Euphoria on täydellinen tuoksu talveen. Omalla ihollani korostuvat kukat ja pohjanuotit. Alku on todella makea, mutta liika makeus väistyy pian ja tilalle tulee jotain mausteista ja tummaa. Tuoksun kesto on huima, ja sillage voimakas.


Tuoksun ovat nenäilleet yhteistyössä Dominique Ropion (mm. Burberry London, Dior Pure Poison, Armani Acqua di Gioa, Viktor&Rolf Flowerbomb), Carlos Benaim (mm. Armani Code, Bvlgari Jasmin Noir ja monia tuoksuja Ropionin kanssa) sekä Doc Long.


Euphoria on nimensä veroinen tuoksu - huumaava ja humalluttava. Olen onnellinen, että se vihdoin löytyy tuoksutarjottimeltani. Pullo on kuin veistos - painava ja kaunis. Euphoria on ehdottomasti tämän joulun ja talven virallinen tuoksu.

Onko Euphoria tuttu tuoksu? Joko olet valinnut tuoksun jouluun?

4 kommenttia:

  1. Tätä on pakko käydä tuoksuttelemassa, sen verran vakuuttavasti kehuit :)

    VastaaPoista
  2. Se on jännä miten jotkut jutut alkaa kummittelemaan ja sittenhän niitä on saatava ja heti! Tätä täytyy käydä tuoksuttelmassa. Mukavaa viikonloppua Fanni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä. Tämä on niin herkku!

      Ihanaa alkavaa viikkoa Tiia!<3

      Poista

Kiva kun kävit!