tiistai 21. maaliskuuta 2017

Kasvohoito minuutissa

Kaikkea ne keksivätkin! Blogeja yhtään seuraaville tuskin on jäänyt vieraaksi Lumenen (suht-)uutuusnaamio, Glow revival 60 seconds facial, jota hehkutetaan vähän kaikkialla. Ja miksei hehkutettaisi, sillä on se melkoisen pätevä. Kasvonaamiot ovat mahtavia, sillä ne putsaavat ja kirkastavat. Aina ei kuitenkaan ole aikaa odotella yli 10 minuuttia. Modernin city-ihmisen on saatava tuloksia äkkiä.


Naamio lupaa kuoria, kirkastaa ja jättää ihon pehmeäksi ja puhtaaksi. Se tekee sen minkä lupaa. Ei se toki räjäytä epäpuhtauksia pois, mutta tekee huokoset hieman pienemmän oloisiksi, freesaa ihon sävyä ja kirkastaa. Lisäksi hoitotuotteet humahtavat ihoon helposti. Käytänkin sitä aamuisin, varsinkin jos en aio erityisemmin meikata. Ainakin iho näyttää vähän siivommalta.


Naamio kihelmöi hieman, mutta sehän vaan luo vaikutelman tehokkuudesta. Itseäni se ei häiritse, varsinkin kun naamio on iholla vain hetkisen. Joskus pidän sitä kauemminkin, mutta en ole huomannut erityistä eroa minuutin ja viiden minuutin välillä. Tuotteet tuoksu muistuttaa Lumenen turvenaamiosta. Ei todellakaan suosikkini, muttei nyt mikään superkarseakaan. Naamion joukossa on pieniä kuorivia partikkeleita. Siinä ei ole parabeeneja tai formaldehydin vapauttajia. (Ei aavistustakaan jälkimmäisen merkityksestä, enkä jaksa edes googlata nyt. T. Laiska -90...)

Kaikenkaikkiaan, tosi jees naamio! Hintakin on jees. Kaikki on jees!

Joko 60 seconds facial on tuttu? 

4 kommenttia:

  1. Ihan kivan kuuloinen tuote, mutta jotenkin olen onnistunut missaamaan tuon kokonaan! Kasvonaamio minulta tällä hetkellä puuttuukin, joten tuon voisi laittaa harkintaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Mä luulin, että tätä on melkeinpä ylihypetetty! Kannattaa ehdottomasti kokeilla. Ei tämä ole yhtä tehokas kuin pitkään vaikuttava savi/muta/turvenaamio, mutta nopeaan freesaukseen tosi passeli! :)

      Poista
  2. Tää on tosi kiva naamio just aamuisin, käytän aika usein ennen meikkiä, jos iho näyttää elottomalta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep! Hoitotuotteetkin imeytyy paremmin ja meikki levittyy tasaisemmin. :)

      Poista

Kiva kun kävit!