torstai 21. syyskuuta 2017

I Love Me -arvonta

I Love Me -messut, eli jokaisen kauneusharrastajan must go -kohde, lähestyvät. Messut järjestetään Helsingin Messukeskuksessa 20.-22.10. Sain tilaisuuden arpoa kaksi lippua myös teidän lukijoiden kesken. Olisi hauskaa törmätä messuilla, eikös?



Arvon kaksi lippua, eli tässä arvonnassa on kaksi voittajaa. Yksi lippu oikeuttaa yhteen kertakäyntiin messuilla ja sillä pääsee kaikkiin samanaikaisin tapahtumiin. Ne kannattaa tsekata I Love Me:n sivuilta: KLIK.  Messuilla on vaikka ja mitä: erilaisia näytteilleasettajia ja jopa luentoja (esimerkiksi Vaakakapinasta tutun Jenny Lehtisen ja Saara Sarvaksen keskustelutilaisuus on melkeinpä must go.)

Säännöt ovat seuraavat:

1) Arvonta on tarkoitettu blogini lukijoille, joko Bloggerin lukijaraadin tai Bloglovin'in kautta. Kerro, mitä kautta seuraat minua. Uudet lukijat ovat enemmän kuin tervetulleita!

2) Saat lisäarvan seuraamalla minua Instagramissa. Kerro tämä kommentissasi.

3) Kerro minulle: mikä on syksysi kohokohta?

4) Jätä kommenttiin toimiva sähköpostiosoitteesi, niin saan sinut kiinni voiton osuessa kohdallesi. 

Toivottavasti tavataan messuilla!

sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Lauantai-iltana

Yhtenä iltana paljon jos viiniä joooooois...! Lauantai-ilta kotona, mikä ihana syy ottaa aikaa itselle. Käydä suihkussa, kuoria kroppa, puunata ja rasvata. Kuoria iho, hengailla naamio naamalla ja lakata kynnet. Lopulta voi pujahtaa puhtaisiin lakanoihin. Pimenevät illat kutsuvat sytyttelemään kynttilöitä ja vaan olemaan ihan hiljaa hämärässä. (Valitettavasti minulla ei ollut sitä viiniä, joten jouduin tyytymään teehen. Hyvää sekin oli.)


Lainasin pikkuveikan hopeashampoota ja -hoitoainetta. (Joo, veikka osti hopeahampoota ja -hoitoainetta...) Nämä Biozellin versiot ovat hyviä työhevosia. Ei mitään mullistavaa, mutta toimivaa. Organic Shopin Mango-kuorinta on ihana! Se tuoksuu niin makoisalta, että mieleni tekisi lipaista sitä suuhunkin. Se jättää ihon pehmeäksi ja sileäksi. 


Luotettu Supermoodin Youth Glo -entsyymikuorinta ei petä. Ihosta tuli taas sileä ja tasaisemman värinen.


Happokuorinnan jälkeen iho kaipaa rauhoitusta ja viilennystä. It's Skin:in Tea Tree -kangasnaamio tuntui kasvoilla mukavalta. En vielä osaa sanoa, onko näissä naamioissa juurikaan eroja. Mutta iho jäi napakan, kosteutetun ja raikkaan tuntuiseksi. 


Kynsien lakkaamiseen ei ole tahtonut viime aikoina löytyä hyvää rakoa. Nyt päätin ottaa härkää sarvista ja kanaa koivesta. Color Clubin Stuck on you -aluslakka ja Poshén päällyslakka ovat hyviä tuotteita meille, joilla lakka ei pysy millään. Lumenen parin vuoden takainen syyskokoelman kynsilakka taisi tulla tiensä päähän. Sääli, sillä punaruskea sävy on todella ihana. 




Luottotrio Burt's Beesiltä: kookoksinen jalkavoide, lehmäkäsirasva sekä kynsinauhavoide. Näiden käytön jätän aina viimeiseksi, sillä voiteiden koostumus on todella tuhti. En halua jättää rasvajälkiä lattiaan.


Krysanteemit ovat hieman lakastuneita, mutta jotenkin pidän kuolleista kukista. Olen rakastunut Lidlin Apple & Cinnamon -tuoksutuikkuihin. Halpoja ja herkullisen tuoksuisia!


Ei muuta kuin hyvää yötä. Ei ole rauhallisten koti-iltojen voittanutta. 

Chillailumusiikkina toimi muun muassa Nina Simonen "Lilac wine." 



Mitä sinun viikonloppuusi on kuulunut?


sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Nuoruustango

Throwback sunday! Löysin jokin aika sitten ylioppilaspotrettini vuodelta 2008. Lakkiaispäivä oli iso juttu. Jännitin todella paljon, mutta olin innoissani. Juhlaa varten minulle teetettiin mekko silkistä, jonka tätini toi Intiasta. Kävin kampaajalla. Mietin meikkiä. Suunnittelin koulun juhlassa pitämääni ylioppilaan puhetta. Treenasin Myytin ja bändin kanssa laulua. (Spice Girslin Stop sekä Nirvanan Heart shaped box, tietty.) Päivä oli ihana. Jännittävä, mutta ihana. 
Muistan, kun kuvat otettiin ja nähdessäni lopputuloksen olin niin kauhuissani, etten halunnut edes lähettää kiitoskorttia ihmisille. Kun olen niin kamala. Hyi mikä läski ällötys. Häpesin ulkomuotoani, ilmeitäni ja ihan kaikkea mitä 18-vuotias nyt saattaa keksiä hävetä. Äiti ja isä saivat minut lopulta ylipuhuttua, ja kuva lähti postissa minua juhlistaneille. 


Nyt kun katson kuvia, minut valtaa suru. Hukkasin niin paljon aikaa ja energiaa vatvoen rumuuttani. Rumuutta, joka oli tyystin kuvitteellista. Muistan jo varhaisessa murrosiässä itkeneeni usein lohduttomasti, koska olin niin ruma, läski ja ällöttävä. Elämääni on melkein 20 vuotta leimannut, toki vaihtelevissa määrin, suorastaan lamauttava itseinho. Ajoittain se lävistää kaiken tekemiseni ja olemiseni. Nyt aikuisena osaan satunnaisesti katsoa asiaa etäältä ja pystyn näkemään ajatuksieni tuhoisuuden ja valheellisuuden. Mutta nuorena en siihen kyennyt. Ihan sama vaikka itse Jumala olisi tullut alas taivaasta sanomaan minun olevan hyvä ja kaunis, en olisi siihen uskonut. En uskonut vanhempiani, isovanhempiani, ystäviäni, en ketään. Minä olen ruma ja läski, en ansaitse rakkautta, kehuja tai oikeastaan edes olla olemassa ja sillä sipuli.


Nyt kun katson kuvia näen vielä vähän lapsenkasvoisen ja aika suloisen luonnonlapsen. Minä olin juuri riittävästi, hyvä, kaunis ja oikeanlainen. En ollut läski tai oksettava. En ollut alkuunkaan ruma, vaan ihan hauskan näköinen. Sen sijaan kovin vakava näytin olevan, mutta se menköön nuoruuden "kuvissa ei saa hymyillä" -haihatuksen piikkiin. (En itseasiassa tiedä, mitä kuvaaja on tehnyt saadessaan minut hymyilemään alla olevassa kuvassa. Se onkin melkeinpä ainoa freimi jossa hymyilen. Ja siksi lempparini. Lisäksi korva pilkahtaa somasti pikku haltian tukan alta.) Minä olin kaiken rakkauden ja onnen arvoinen, äärettömän arvokas ja enemmän kuin kelvollinen. By the way, olen aina inhonnut ajatusta kelpaamisesta, sillä kuka nyt haluaisi kelvata? Kokis kelpaa kun ei ole Pepsiä, tai päin vastoin, mutta ihminen on niin paljon muuta kuin jokin mihin pitää tyytyä paremman puutteessa. Mielestäni ihmiset ympärilläni ovat niin paljon enemmän kuin vain kelvollisia. Siksi en halua sanoa kenellekään heidän kelpaavan. 


Katson nuorta itseäni äärettömän hellästi. Olisi niin paljon sanottavaa hänelle. Sinulle tapahtuu niin paljon hyviä asioita. Olet vahvempi kuin ikinä uskotkaan. Sinulla on annettavaa. Elämässäsi on paljon kaunista ja hyvää. Nauti nyt hyvä ihminen siitä että maailma on auki. Kaikki muuttuu hyväksi ja oikeastaan sitäkin paremmaksi. Olet niin hyvä noin. Sinä olet kaunis. Pese naama iltaisin. Ja varmasti nuorempi minä pyörittelisi, itselleen tyypilliseen tapaan, vanhalle minälle näyttävästi silmiään ja nauraisi räkäisesti päälle. Koska sellainen nuori minä olin. Aika pitelemätön, rohkea ja tinkimättömästi oma itsensä. Sanavalmis, fiksu, lahjakas ja kreisi. En kadu moniakaan asioita, mutta kadun sitä, miten kohtelin itseäni. Kadun sitä, että annoin itsevihalle niin suuren roolin elämässäni. Kadun sitä, että hukkasin niin paljon arvokasta aikaa itseni inhoamiseen ja vähättelemiseen. Kadun sitä, että suljin itseni, sillä ne lukot ovat yhäkin niin tiukasti kiinni, että niiden avaamiseen tarvitaan jo järeämpiä aseita. Suljin itseni vain koska uskoin vakaasti olevani vastenmielinen kaikkien silmissä. Luulin, että muutama negatiivinen kokemus ja jonkun törpön satunnainen sanominen määrittäisi minut lopullisesti ja täysin. Ruma olet ja rumana pysyt. Ei läskiä kukaan rakasta. Koin niin valtavaa huonommuutta muiden seurassa, että olin kateellinen ja välillä katkerakin. Kadun, etteivät mummu ja ukki koskaan saaneet kehystää potrettiani. He toivoivat sitä loppuun saakka. Kaikki hukkaan heitetty aika ja energia. Sitä kadun. 


Tämä on ensimmäinen blogipostaus, jota tehdessäni itkin. Tämä aihe menee syvälle tunteisiin. En oikeastaan edes tiedä, miksi lähdin kirjoittamaan tätä. Alunperin ajattelin vaan jakaa kuvat ja naureskella nuoruudelle ja idealismille. Tuntuu hölmöltä availla julkisesti näin henkilökohtaisia asioita. Kipeimpiä kohtia. Mutta näin pääsi käymään, asiaa vaan alkoi ryöpytä. Yksi syy on varmasti totaalinen leipääntymiseni pääkoppani liikkeisiin. En jaksa enää inhota itseäni. En jaksa enää pelätä ja hävetä. En jaksa enää itkeä ahdistuneena ulkomuotoani. Se on niin uuvuttavaa. Tämä kesä oli viimeinen niitti, olen päättänyt, että nyt riittää. Minä tapan tämän paskiaisen. Aion leikkiä oman elämäni Kill Billiä. Jos yksi keino on puhua asiasta, olkoon sitten niin. Uskon jopa raa'an rehellisyyden olevan hyödyksi ensinnäkin itselleni, mutta toivottavasti myös jollekin muulle. Tiedän, etten ole ainoa, joka kamppailee näiden asioiden kanssa. Meitä on liian paljon. Minun lähipiirissäni on niin monta naista, jotka eivät pääse täyteen potentiaaliinsa vammauttavan itsevihan takia. Ja kun katsoo ulkopuolisen silmin näkee vain äärettömän kauniita ja kaikin puolin mahtavia naisia. Kadehdittavan upeita ja merkittäviä. 

Tämä riittää tällä kertaa. Pelkään, että blogista on tulossa henkilökohtainen itkualustani, jossa sosiaalipornoilen. Seuraavaksi siis jotain keveämpää. Mutta jätän foorumin auki ajatuksille ja kokemuksille. Olen kiitollinen jokaisesta. 

tiistai 5. syyskuuta 2017

Kun galaksi räjähtää

Mielestäni on ihanaa, kun tämän hetkinen huulipunatrendi on todella out there. Ilahdun joka kerta kun bongaan katukuvassa rohkeita sävyjä. Huulipuna on ehdottomasti helpoin ja hauskin tapa antaa tyyliin potkua ja kokeilla rohkeasti jotain uutta. Etenkin kun monet edulliset merkit myyvät mitä hauskimpia sävyjä - hauska värikokeilu ei vie tiliä miinukselle.


Itse olen lopulta vähän nössö. Rohkeimmat kokeilut viime aikoina ovat olleet pinkit huulipunat. (Okei, en ole juuri koskaan käyttänyt pinkkiä punaa, joten kai se on tavallaan rohkeaa!) Kun bongasin Essence-hyllystä Metal Shock Lip Paintin sävyssä 01 Belladonna, oli minun pakko napata se mukaani. (Kassan kautta, älkää huoliko!) Metallisena hohtava tummansininen huulipuna oli niin hauska ja edullinen, että totesin voivani tähän hintaan olla rohkea.


Nestemäinen puna on huulilla todella kevyt. Se ei kuivu huulille täysin mataksi, vaan tuntuu voidemaiselta ja liukkaalta. Se ei siis kestä syömistä tai esimerkiksi mikrofoniin hankaamista. Puna ei kuitenkaan karkaile juonteisiin, eli se ei ole liian liukas. Tuntu on miellyttävä, mutta sanottava on, että kun on tottunut mattapuniin, tuntuvat kaikki vähänkin voidemaisemmat punat hasardeilta. Tämä on vain tottumiskysymys ja lievää vainoharhaisuutta. Metallinhohtoinen puna kerrostuu hyvin. Kahdella ohuella kerroksella saa aikaan tasaisen lopputuloksen. Hohtava puna näyttää todella hauskalta, eikä hohdon aikaan saama harha pulleammista huulista haittaa lainkaan. Metallinhohto näyttääkin aika freesiltä mattapunien jälkeen. En ole todellakaan matasta luopumassa, se olisi hulluutta, mutta rinnalle on kiva saada vaihtoehtoja.


Sarjaan kuuluu muitakin sävyjä, mutta kaupassa muistelisin nähneeni vain yhden, se saattoi olla pinkki. Haalisin mielelläni nämä kaikki, sillä miksipäs ei. Hintaa punalla oli alle viisi euroa, mikä on juuri sopivasti tällaisesta hassuttelupunasta. Punan laatu on kuitenkin kaikkea muuta kuin hassu, eli halvalla saa todella pätevää tavaraa. Go Essence, jälleen kerran!

Ps. Muistathan vielä kysymyspostauksen! Kerrankin saa kysyä melkeen mitä vaan. 

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Kadonneet tuoksut

Jonna haastoi minut muistelemaan kauan kadoksissa olleita tuoksuja. Ajattelin ensin, ettei minulle ole käynyt niin huonoa munkkia, että lemppareita olisi kadonnut markkinoilta, mutta yllättäen muistin kaiveleminen tuotti tulosta. Ja heti perään murhetta. Voi kun näitä saisi vielä nuuhkia!

Impulse - Spice girls

Kuva: Pinterest

Jos ollaan kirjaimellisia, tämä oli kyllä deodorantti. Mutta ihan sama. Olin niin onnellinen, kun vanhemmat ostivat tämän minulle. Olin ehkä kahdeksan. Rakastin tätä tuoksua, ja suihkin sitä melkoisella vimmalla kainaloihini. Tähän liittyy kyllä negatiivinenkin muisto: muutamat tytöt jaksoivat aina pilkata minua mistä tahansa syystä, ja tämä oli yksi. Muistan, kuinka mieleni oli musta, sillä olin alkuun ollut niin onnellinen omasta dödöstä. Mutta oli miten oli, tätä ostaisin heti jos saisin käsiini. Tai jotain tältä tuoksuvaa.

Itseasiassa, tämä taisi olla aika kypsä tuoksu. Hauskaa, miten 20 vuotta sitten esiteineille ei tehty pelkästään hedelmäisiä sokerilitkuja. Nenä spaissarituoksun takana oli Ann Gotlieb.

Yves Rocher - Ming Shui

Kuva: Minicollectibles.com

Sain pienen töpöttelypullon Ming Shuita sekä sarjan vartalovoiteen ehkä joltain tutulta? En enää muista tarkalleen. Olin aika nuori, alle kymmenenvuotias. Mieleeni on jäänyt ihanan raikas ja pehmeä tuoksu. Ming Shu oli 90-luvulla ah-niin-trendikäs vesituoksu, ja pullo oli mahtavan orientti. En usko, että se sopisi minulle nyt, mutta olisi hauska nuuhkaista.

Kenzo - Summer

Kuva: parfumo.net

Ah, tämä tuoksu oli upea. Ostin sen vähän alle parikymppisenä. Tykkäsin nuorempana Kenzon tuoksuista, ja tämä oli ehdoton suosikkini. Pehmeä, puuterinen, täyteläinen, maitoinen, lämmin. Muistan, että monet kehuivat tuoksua. Se oli ihanan aurinkoinen ja nuorekas, olematta teini. Täydellinen tuoksu tuon ikäiselle. Pullokin oli upea. Summer by Kenzon kanssa kävi hassusti: joko tuoksu vaan meni pilalle ennätysajassa, tai sitten ihoni kemiat muuttuivat, sillä se ei enää jossain vaiheessa tuoksunut kovin hyvältä ihollani.

The Body Shop - Oceanus

Kuva: fragrantica.com

Toinen vesituoksu! Ostin sen muistaakseni siirtyessäni yläasteelle. Olin säästänyt rahaa, ja muistelisin, että Oceanus olikin ensimmäinen itse ostamani tuoksu. Se oli ihana! Raumalla oli tuohon aikaan lyhyen hetken TBS:n myymälä, jossa hengailinkin usein. Muistan tuon ajan tuoksut kuin eilisen! Silloin TBS oli jotain maagista ja ihanaa. (Itseasiassa, nyt se on sitä jälleen, sillä L'Oreal myi TBS:n toiselle firmalle. Minä huudan JES, lompakkoni ei.) Tämänkin tuoksun ostaisin silmää räpäyttämättä uudestaan, sillä muistan sen olleen todella ihana. Kukkainen, raikas, nuorekas. Jotenkin muisto tästä tuoksusta saa minut haikeaksi. Toinen The Body Shopin tuote, jota olen jäänyt kaipaamaan on se kirsikkainen huulirasva. Sain ison purnukan Black Cherry(?) -huulirasvaa kummitädiltäni, ja se onkin alkusysäys kirsikkarakkaudelleni. Myös mansikkasarja on minulle todella nostalginen, sitä saa onneksi vieläkin.

Yves Rocher - Chevrefeuille

Kuva: parfumo.de

Paras kuusamatuoksu! Rakastan kuusamaa, ja tämän veroista puhdasta tuoksua ei ole tullut vastaan.

Yves Rocher - Folies de Saisons -sarja


En muista kuollaksenikaan, minkä näistä mummuni lahjoitti minulle vuosituhannen vaihteessa, mutta muistan sen olleen ihana. Ylipäätään, kuten huomata saattaa, Yvesillä on paljon historian hämäriin jääneitä tuoksuja, joita olen jäänyt kaipaamaan. Ja ah, miten ysärit pullot!

Chupa Chups - I Love Me Night Fever

Kuva: Fragrantica.com

En usko, että käyttäisin enää tikkarimerkin tuoksua edes villeimpinä hulluuden hetkinä, mutta olisi hauska päästä nuuhkimaan tätä tuoksua. Pinkki tuoksu oli ehtaa teini-ikää, mutta muistoissani melko mausteinen ja raskas. Jos oikein muistan, oli siinä vaniljaa ja myskiä. Todennäköisesti kirkuvan synteettinen, mutta ah-niin-nostalginen tuoksu. Taisin ostaa oman pulloni alennuksesta Porin Prismasta. Hmm, siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi katsellut Prisman tuoksuhyllyä. Pullossa on muuten mainiosti samaa henkeä kuin Guccin Rush-tuoksupullossa. Ihan saletisti sattumaa.

Varmasti matkan varrelle on mahtunut muitakin tuoksuja, mutta en vaan kuollaksenikaan muista muita. Yksi tuoksu, jota kaipaan on Nina Riccin L'Air du Temps. Sitä myydään vielä, mutta se on reformuloitu niin tyystin, ettei se vaan enää tuoksu samalta. Harmi! Myös Stella McCartneyn Stella on menty reformuloimaan. Minulla on melkein täysi pullo alkuperäistä tuoksua, joten en tiedä, onko reformulointi pilannut tuoksun. Aika monen mielestä vissiin on. MUR! Lopettakaa se tuoksujen muuttelu.

Mitä tuoksuja sinä olet jäänyt kaipaamaan? Kerro kommenteissa!

Ps. Muistahan alla oleva kysymyspostaus!


maanantai 28. elokuuta 2017

Kysy mitä vaan - vastaan mitä vaan

Arvontaan saamieni kysymysten innostamana päätin polkaista käyntiin kampanjan. En nyt tiedä olenko ihmisenä saatikka bloggaajana niin mielenkiintoinen, että kukaan haluaa tietää enempää kuin on pakko, mutta kokeillaan ainakin. Eli: kysy minulta mitä vaan. Onko jotain, mitä haluat kuumeisesti tietää? Nyt voit saada sen selville. Ehkä. Mitä lintuja ovat Corvidae-heimon linnut? Miksi taivas on sininen? Onko Fireballcola oikeasti hyvä ajatus? (Vastaan viimeiseen heti: on. Se on todella hyvä ajatus.)


Sanottakoon, että mihinkään intiimialueen kysymyksiin en vastaa, ne jääkööt ihan lukijain mielikuvitusten varaan. Minä ja minun makuuhuoneeni välillä tapahtuvat asiat pysykööt siis mysteereinä. Mutta muuten olen aika avoin kirja. Sellainen jossa on paljon kuvia ja vähän tekstiä.

Pankaas kysyen! Olisi ekstrahauskaa! 

perjantai 18. elokuuta 2017

Ruusu kasvaa mun sydämessäni

(Vuoden tyhmimmät otsikot -kilpailija!)

Ruusu ja myski. Siinä kaksi tuoksunuottia, joista pidän melko poikkeuksetta. Ruusu on viaton ja romanttinen nuotti, kun taas myski kaikkea muuta. En ole aiemmin törmännyt tuoksuun, jossa ruusu ja myski yhdistyisivät, vaan kerta se on ensimmäinenkin! Voitin Nonnulan arvonnasta Narciso Rodriguezin Fleur Musc -tuoksun (minulla on ollut kummalisen hyvä tuuri arvontojen suhteen. En oikein ymmärrä, miten se on mahdollista. Mutta joskus käy kivasti!), joka on tämän kevään uutuus. Olen aina silloin tällöin nuuhkutellut Narcison tuoksuja, ja olen niistä pitänyt. Ne ovat todella myskisiä, makeita ja naisellisia tuoksuja.


Fleur Musc ei eroa sisaristaan. Se ei ole mikään läpinäkyvä kukkaislapsen tuoksu. Se ei pyytele anteeksi olemassaoloaan vaan tulee ja ottaa paikkansa. Ja samalla se on pehmeä ja lämminhenkinen. Fleur Musc on naisellinen tuoksu isolla ännällä. Se pursuaa naisellista energiaa ja viehätysvoimaa. Kun käytän sitä, minun tekee mieli kävellä keinuvammin ja leikkiä Marilyniä. (Sellaista mielitekoa minulle harvemmin tulee, kuten ehkä joku tietääkin.) Tykkään yhdistää tämän supernaisellisen tuoksun rentoihin farkkuihin ja sotkuiseen nutturaan. Tasapaino, nääs.


Alkutuoksu: punapippuri
Sydäntuoksu: pioni, myski, ruusu
Pohjatuoksu: patsuli, meripihka, orvokki


Tuoksu aukeaa ihollani hieman kitkeränä, mutta kitkeryys väistyy pian muuttuen makeaksi ja hieman puuteriseksi. Haistan tuoksussa myskin ja ruusun lisäksi patsulin ja pionin. Pioni on nuotti josta en niin perusta, se on usein ihollani kitkerä. Mutta se onneksi laimenee nopeasti. Fleur Muscin kesto on keskiverto, mutta se ei katoa iholta kokonaan vaan jää siihen kiinni pehmeänä. En osaa sijoittaa sitä johonkin tiettyyn vuodenaikaan, mutta koska sain sen keväällä ja käytin sitä paljon, liitän sen mielessäni kevääseen. Mutta lämmin ja makea tuoksu sopii myös mainiosti lämmittämään pimeneviä iltoja.


Oletko jo nuuhkutellut Fleur Muscia? Mitkä ovat sinun lempparituoksunuottisi?

PS. Muistahan arvonta! Klikkaa tästä: KLIK!

tiistai 15. elokuuta 2017

Karvat nostattava arvonta

Huhhei! Koska kesä on loppumassa (kyllä, buahaha Tero Vaara, ime pölyä!) ajattelin piristää pienellä arvonnalla teitä, joita asia harmittaa.


Tiedän, että arvottava tuote tulee sikses väärään saumaan, sillä eihän jengi enää poista karvojaan kun on lupa käyttää pitkiä housuja ja kalsareita. Vaan teille luonnonoikuille, jotka ihan oikeasti näette vaivaa ympäri vuoden, on tässä oivallinen vehjes. Nimittäin Babylissin Miniliss-epilaattori. Sain tämän goodie bagista, mutta koska omistan epilaattorin jo vanhastaan, päätin laittaa tämän eteenpäin parempaan kotiin.


Kyseisessä mallissa on kaksi päätä, kaksi nopeutta sekä erillinen pää herkille alueille. Ajelupään saa irti ja sen voi pestä vedellä (iso plussa, uskokaa!). Laite on mukavan kompakti, ja kuulemma ihan tehokaskin.


Jos siis haluat päästä kokeilemaan epilointia tai kaipaat uutta laitetta, osallistu arvontaan!

Säännöt:

1) Kysy minulta jokin kysymys! Ihan mitä vaan!

2) Osallistuaksesi arvontaan sinun tulee olla blogini lukija joko Bloggerin tai Bloglovin'in kautta. Kerro kumpaa kautta seuraat minua.

3) Saat lisäarvan, jos seuraat minua Instagramissa. (Instagram: fannilaurella) Kerro minulle, millä nimimerkillä seuraat.

4) Jätä kommenttiin sähköpostiosoitteesi! Postitan voiton ainoastaan Suomeen.

Aikaa osallistua arvontaan on perjantaihin 25.8 saakka. Ei muuta kuin tsemppiä!

Ps. Foorumi on aina auki karvakeskustelulle! Aiheesta mahdollisesti lisää tulevaisuudessa, jos ihan hulluksi menee! 

tiistai 8. elokuuta 2017

Viime aikojen kirppistelyä

Kirpputoriharrastus on tuottanut viimekuukausina tulosta! Tuntuu, että valikoima tekee aaltoliikettä: joskus löydän paljon ja ihanaa, joskus en niin mitään. Mutta sehän se viehätys kirppistelyssä on: koskaan ei voi tietää, mitä herkkuja tulee vastaan. Tässä muutamia kivoja löytöjä. Mainittavaa on, että löysin viime viikolla vaatteita- niitä en ole löytänyt aikoihin.


Huippupäheä puuvillainen takkimekko, ajoitan 70-luvulle. En ole hetkeen ihan näin värikkäitä vaatteita käyttänyt, mutta paritan tämän mielessäni mustiin trikoisiin ja tennareihin, joten ehkä se niillä neutralisoituu. ("Ihme karjakkomekko!" rääkäisi isäni.) Rauman Vaikiki-kirppis.


Jokapoikapaitoja ei koskaan voi olla liikaa. Haalin niitä aina, kun tulee vastaan sopivaan hintaan. Tämä harmaa yksilö irtosi kolmella eurolla. Muutamaa loosia aiemmin myynnissä oli suht samankuntoinen musta paita, hintaa oli lätkäisty 50 euroa. Mutta nämähän maksavat uutenakin about saman verran... Haloo! Kirpputori Eveliina, Rauma.


Tämä takki jakaa mielipiteitä kotona, mutta ihan sama, koska se on upea. Sopivan ällöttävä ja kuitenkin älyttömän tyylikäs. Väittäisin, että ehtaa kasaria. Aion poistaa olkatoppaukset, sillä ladonovi ei enää levennystä kaipaa. Eveliina, Rauma



Milla Magiamaiset kengät ovat luultavasti tekonahkaa, mutta eipä tuo haittaa. Mustille korkkareille on aina käyttöä, ja malli on hauska. Eveliina.


Turun torilta löytyi kauan kaipaamani munakenno mintunvihreänä. Tämä on ns. munasalkku (tirsk), mutta kansi oli irronnut. Ei se mitään, sillä hauska tämä on näinkin. Sopii mintunvihreään leipäkoriini!


Neuvostovalmisteiset suola-ja pippurisirottimet. En voinut jättää näitä hyllyyn. Niin somat. Torin Kymppi, Rauma.


Olen sentimentaalinen hölmö. Kun löysin tämän milleniumpussukan Eveliinasta, oli minun pakko ostaa se. Mummulassa oli tämä samanlainen vessassa, mummu säilytti siinä harjoja ja kampoja. Ajattelin utilisoida tämän samaan tarkoitukseen. Ihan turhake, mutta kun nostalgia. 


Olen haaveillut tismalleen tällaisesta huivista iät ja ajat. Se osuikin eteeni Vallilan Stoorissa ihan mitättömään kolmen euron hintaan. Olisipa jo talvi. 


Nahkaiset Clark'sin sandaalit ovat olleet harmittavaisen vähällä käytöllä kuluneena kesänä, ja ihmekö tuo. Mutta ne ovat todella mukavat jalassa. Vallilan Stoori.


Marimekon espadrillokset ovat jo vanha löytö, mutta pakko niitäkin on vilauttaa. Muistan, kun tämä Kaarna-niminen kuosi tuli markkinoille, ja ihastelin sitä. Kun bongasin kengät pihakirppikseltä Vanhassa Raumassa, ajattelin, että varmaan näillä on hirveä hinta. Vielä mitä, käyttämättömät kengät irtosivat kympillä. 


En tiedä, olenko maininnut rakastavani Brittimonarkkeja? Tämä iso Diana & Charles -tarjotin oli hölmö heräteostos, mutta se tuottaa minulle iloa päivittäin. Se sopii keittiömme mummolatyyliin täydellisesti. Vallilan Stoori.


Aito Frendit-peli muovikääreissä oli sen luokan löytö, että taisin kiljahtaa kun sen huomasin. Uskomatonta, mutten ole vielä päässyt pelaamaan tätä. Olen bongaillut peliä pari kertaa aiemminkin, mutta se on jäänyt puuttuvien osien pelossa ostamatta. Tässä yksilössä on taatusti kaikki tallella. Tervetuloa pelaamaan!

Käytkö sinä kirpputoreilla? Oletko löytänyt jotain kivaa? Tykkäätkö lukea näitä ostospostauksia?


Niin, lempparikirppikseni? Raumalla Eveliina ja joskus SPR. Helsingissä Vallilan Stoori, Kaivarin Kanuuna sekä Hietsun kirppis. Kaipaan Valtteria vielä vuosien jälkeenkin, se oli ihan paras. 

torstai 3. elokuuta 2017

Puutarhassa

Kukat ovat hyviä kuuntelijoita, lauloi Pekka Streng. Pidän kukista. Haluaisin olla viherpeukalo, mutten ole vaan tapan talossa ja puutarhassa. Ihailen kuitenkin kauniita puutarhoja. Hedelmäpuita, marjapensaita, kukkia, ruohoa, vehreää elämää. Ehkä joskus vielä opettelen huolehtimaan vihreistä ystävistämme. Onneksi sitä ennen voin nauttia puutarhan tunnelmasta tuoksupullossa. Hermèsin Un Jardin -sarjan tuoksuihin on pullotettu puutarhoja ympäri maailman. Olen aiemmin esitellyt Un Jardin Apres la Moussonin, joka on saanut inspiraationsa Keralasta. Nyt olen saanut haltuuni muutkin Jean-Claude Ellenan suunnittelemat puutarhatuoksut somissa minipulloissa, joten aika esitellä nekin. (Ostin setin Neiti Minttukiharalta. Pääsivät rakastavaan kotiin!)


Un Jardin en Mediterranee on aromaattinen, puinen ja raikas. Tuoksun inspiraation lähteenä on toiminut tunisialainen puutarha, aamuinen viikunapuu sekä Välimeren sitruuna. Alkutuoksussa on sitruunaa, bergamottia sekä mandariinia. Sydäntuoksussa on oleanteria ja appelsiininkukkaa. Pohjatuoksussa seetriä, myskiä, katajaa, sypressiä. viikunanlehteä sekä pistaasipähkinää. Itse haistan sitrukset, puut sekä lumoavan viikunanlehden. Rakastan viikunanlehden vihreää tuoksua. Tämä on ehdottomasti maskuliinisin tuoksu tässä sarjassa, ja siksi Monsuunituoksun jälkeen toinen suosikkini. Rauhoittava, filosofinen tuoksu.


Un Jardin Sur le Nil on käsittääkseni sarjan suosituin tuoksu, enkä ihmettele. Hedelmäinen, raikas ja kukkainen tuoksu on kerrassaan miellyttävä ja uppoaa varmasti kenelle tahansa. On vaikea kuvitella, ettei joku pitäisi tästä tuoksusta. Minäkin pidän. Sarjan toinen tuoksu on saanut inspiraationsa käppäilystä Assouanin saaren puutarhoissa Niilissä. Alkutuoksussa on mangoa, tomaattia, greippiä ja porkkanaa. Sydäntuokussa hyasinttia, lootusta, kaislaa, pionia ja appelsiinia. Pohjatuoksussa myskiä, suitsuketta, labdanumia, kanelia sekä iiristä. Tuoksu avautuu vihreänä ja hieman kirpeänä. Haistan tomaatin ja greipin. Voisin kuvitella, että hellepäivänä Niilin puutarha virkistäisi. Tuoksussa on läpikuultavuutta. Se on elegantti ja naisellinen. Mieleni tekisi pukeutua valkoiseen, ohkaiseen pellavaan ja pitää asusteet minimissä.


Le Jardin Le Monsieur Li on kiinalainen puutarha, jossain mielikuvituksen ja todellisuuden välillä. Raikkaan sitruksinen ja aromaattinen tuoksu on sarjan simppelein. Se on todella zen, hyvällä tavalla. Tuoksussa on kumkvattia, minttua ja jasmiinia. Herra Lin puutarhassa olo on raikas ja virkeä. Tämä tuoksu on minulle vähän väliinputoaja. Se ei jää mieleen ihan samalla tavalla. Mutta kiva sitrustuoksu päiviin, kun haluaa tuoksua hyvältä ilman sen kummempia kommervenkkejä.


Un Jardin Sur Le Toit, puutarha katolla, on vihreän hedelmäinen ja aavistuksen makea. Se on kunnianosoitus Hermésin päämajan katolla sijaitsevalle puutarhalle. Pariisilainen kattopuutarha, kyllä kiitos! Tämä on sarjan tuoksuista ehdottomasti makein ja nuorekkain. Siinä on omenaa ja päärynää, vihreää ruohoa, magnoliaa, ruusua sekä rosmariinia. Itse haistan ruohon ja hedelmät voimakkaimmin. Tuoksu on kuin laiska aamu kostealla nurmikolla puun varjossa. Tai kun haukkaa päärynää, joka on niin mehukas, että mehua valuu leualle ja se tahmaa sormet. Iloinen ja positiivinen tuoksu, joka sopii aurinkoisiin ja nauruntäytteisiin kesäpäiviin.


Un Jardin -tuoksut ovat erittäin miellyttäviä ja helppoja kesätuoksuja. Kardemummainen Un Jardin Apres la Mousson on suosikkini, sillä se on sarjan särmikkäin ja omalaatuisin kaveri. Jokainen tuoksu on kuitenkin sopivasti yksilöllinen, sillä niistä haistaa, että niihin on käytetty aikaa ja rakkautta. Niiden taustalla on tarina, jota ne kertovat onnistuneesti. Ne ovat impressionistisia, ja mielestäni ehdottomasti osoitus siitä, että tuoksut voivat olla taidetta. Ne ovat kevyitä ja helppoja kukkaistuoksuja, mutta ehdottomasti mielenkiintoisia ja elegantteja sellaisia. Niiden kesto ei ole huimaavimmasta päästä, mutta kestän sen ja tiputan kernaasti uuden tipan tuoksua ranteeseeni.

Johan puutarhatuoksut ovat tuttuja? Näitä tuoksuja on kuulemma itse kukin roudannut maailmalta kotiin, ennen kuin Hermès tuli Suomeen. Itseasiassa, nämä tuoksut ovat tavallaan hyvin suomalaisia: vähän läpinäkyviä, luonnollisia, puhtaita ja mietoja.

(Muuten, näiden kuvien ottamisesta nautin kovasti. Teema inspiroi kuljeskelemaan äitini puutarhassa. Ehkäpä onnistuneimmat kuvat koko blogini historiassa, vaikka itse sanonkin.)

maanantai 31. heinäkuuta 2017

Mä tykkään musta niin että halkeen!

(No heh heh. Oli pakko. On myös pakko kertoa, että inhoan tuota biisiä. Olin kerran hirvittävällä höökillä tulostamassa nuotteja koulun ainoalla tulostimella. Kun painoin enteriä ja menin laitteen eteen odottelemaan, alkoi se sylkeä ulos kymmeniä "Mä tykkään susta niin että halkeen" -sointulappuja. K Y M M E N I Ä. Lienee sanomattakin selvää, etten ehtinyt odotella omiani, kun papereita vaan virtasi ulos koneesta. Viime töikseni ryntäsin tietokoneluokkaan paperinivaska kädessäni huutamaan "KENEN NÄÄ ON??!111??!!" Kukaan ei uskaltanut myöntää. Mutta olen vieläkin täynnä pyhää vihaa kyseistä biisiä kohtaan. Ja muutenkin, onhan se höhlä.)


Sain Sannilta kivan idean. Hän oli listannut blogiinsa juttuja, joista tykkää ja ei tykkää itsessään. Tekee hyvää välillä listailla, mistä kaikesta itsessään pitää. Sillä ihan varmana jokainen meistä löytää itsestään edes jotain positiivista. Koska on kivaa tehdä edes jotain positiivisessa mielessä, en ala tässä nyt itseäni haukkua sen enempää. Ehkä enemmänkin jaan asioita, joissa haluaisin kehittyä. Iso nou nou kaikenlaiselle itsesäälille ja shamingille. Harrastan niitä muutenkin ihan liikaa. Listaamani negatiiviset asiat kannattaa siis ottaa pienen huumorinripauksen kanssa. Negatiiviset piirteet ovat osa minua, ja myös ne tekevät minusta sen mitä olen. Yritän opetella näkemään itseni lämmöllä, toivottavasti onnistuin siinä edes hetkellisesti tätä listausta tehdessäni.

Mää tykkään:

Mieli. Niin paljon kuin sitä onkin riepoteltu, ja oikeastaan ehkäpä just siksi, pidän mielestäni. Vinksahtanut, syvällinen, huumorintajuinen, luova, viisas, terävä, sivistynyt, hämmentävä.

Luovuus. Se lävistää kaiken elämässäni. Olen siitä ylpeä. Se ajaa minua, saa minut pyrkimään aina parempaan.

Musikaalisuus. Minun on ollut pakko oppia hyväksymään, että olen hyvä siinä mitä teen. Olisi aika hölmöä harjoittaa tätä ammattia, jos kokisin olevani vain ja ainoastaan sysipaska.

Vahvat hiukset. Pidän hiuksistani, ne ovat suhteellisen runsaat ja kauniitkin.

Silmät. Minun on suhteellisen helppoa etsiä hyviä puolia olemisestani ja tekemisestäni, mutta ulkonäöstäni ei todellakaan. Mutta ainakin minulla on ihan hauskat silmät.

Huumorintaju. Nauran paljon, vähän kaikelle, silloinkin kun ei saisi. Ihailen aina huumorintajuisia ihmisiä. Yleensä ihastun huumorintajuisiin ihmisiin.


Intohimoisuus. Suhtaudun tärkeinä pitämiini asioihin palavasti. Minussa alkaa pikkuhiljaa heräillä melkoinen social justice warrior. Se on kuulemma ärsyttävää, mutta ihan sama. Tärkeiden asioiden puolesta olen ihan kernaasti vähän ärsyttävä.

Esteettinen tajuni. Olen kasvanut estetiikkaa arvostavassa kodissa. Jotain on vissiin tarttunut mukaan. Tykkään sisustaa ja tehdä ympäristöstäni kauniimman. Kauneus on minulle tärkeää, ja löydän sitä vähän kaikkialta.

Empatiakyky. Haluan rakastaa ihmisiä samalla tavalla kun minua on rakastettu. Minulle voi puhua mistä vaan.

Olen utelias. Minulla on jäätävä tiedonjano, haluan tietää kaiken ja nähdä kaiken. En keksi montakaan asiaa, joka ei minua kiinnostaisi edes jollain tasolla. Formulat ehkä.

Korvani ovat söpöt.

Minulla on kuulemma tarttuva nauru ja hymy. Pidän sitä oikein positiivisena juttuna.

Nou nou:

Kun kerran huumorista puhutaan: aika usein teen chandlerit, ja peitän herkkyyteni huumoriin. Nauran itselleni ennen kuin muut ehtivät. Sen sijaan, että sanoisin, että olen heikoilla tai jopa että minuun sattuu, nauran asialle. Pelleilyllä saan huomion pois kipeistä jutuista. Tästä olen saanut viime aikoina palautetta. Herkkyys voisi olla tosi kaunista ja viehättävää, mutta kun se on niin pirun pelottavaa.


Kroppa. Ikuinen taistelukenttä. Mutta niin kauan kun se toimii, eli kun pystyn liikkumaan, laulamaan, soittamaan ja vaikka tanssimaan, on kaikki kuitenkin ihan hyvin. Joku raskausarpi ja liika pehmeys eivät saisi estää elämästä ja menemästä ihmisten ilmoille.

Kiihkoilu. Innostun helposti, mutta joskus innostuminen on negatiivista innostumista. Poliittiset tai ideologiset keskustelut saavat minut yleensä täysin pois raiteiltani, kun en kertakaikkiaan kestä vääriä mielipiteitä. (Kyllä vaan; jos olet rasisti, homofoobikko, misogynisti tai laitat ananasta pizzaan, mielipiteesi on väärä.:D) Aika usein tähän liittyy se intohimo-aspekti. Kun asiat vaan menevät ihon alle! Siinäpä sitten onkin räjähdysvaara.

Olen liiankin boheemi. Se voi silloin tällöin olla ihan söpöä ja viehkoa, mutta useimmiten kärsin boheemiudestani, sillä minun on vaikea olla siisti ja järjestelmällinen. Mieleni vaeltelee ihan muissa maailmoissa kun pitäisi aikatauluttaa ja siivota.

En voi myöntää olevani väärässä tai jos en tiedä jotain.

Minulla on mielipide about kaikesta. Jos kukaan ei kysy, miksi vastaan silti? Joskus olisi terveellistä olla vaan hiljaa.


Antti Tuiskua siteeratakseni: "Etkö sä kuullu sä kelpaat kyllä! Hei ho paita pois! Kaikilla meil on ongelmii. Kaikil on oikeus olla täällä. Hei ho paita pois, kaikki me ollaan ihmisii." Pakko sanoa, että olen tosi voimaantunut tästä biisistä.

Tästähän saisi aikaan oikein kivan haasteen! Mietin, että kehtaanko haastaa ja totta munassa kehtaan! Haastan siis seuraavat ihanat naiset: Keyword: Love, Nonnula,  Beauty Highlights, Minäkö keski-ikäinen?,  sekä Eyeshadow and Flame.

Kaikki muutkin ovat tervetulleita kehumaan ja kehittämään itseään. Muistetaan, että kukaan ei näe meitä yhtä kriittisesti kuin me itse. Pidetään haaste siis lämminhenkisenä: ei haukuta itseämme. Itse ainakin yritän opetella puhumaan itselleni kuin puhuisin rakastamilleni ihmisille. Keskitytään niihin puutteisiinkin positiivisesti: kukapa olisi täydellinen? Ja mikäs olisi ihanampaa kuin keskeneräisyys? Inhimillisyys on niin kaunista. Kaikki te lukijat olette ihania, riittäviä ja kauniita. Piste ja lukko.